Kreeta, Kreikka: Kreetanmeri hyväilee hiekkarantaa Analipsin kylässä pimeyden kynnyksellä. Välimerestä kohoava vuoristoinen saari on Dia. Maisemaa on valotettu minuutin ajan.

Kuvattu 21.05.2005 (lauantai) klo 20.56   |   Suuri versio

Jape

Vai minuutin valotettu. Itse olen yrittänyt hieman hämärässä valottaa rantamaisemaa ehkä kymmenen sekunnin valotusajalla (päästäkseni tällaiseen lopputulokseen), mutta jo sillä valotuksella koko kuva paloi kokonaan vitivalkoiseksi. Kuinka sitten minuutin valotuksella värit ja tummuusasteet ovat säilyneet näin loistavasti?

Kuva siis on todella kaunis, eikä ylätisi läheskään samalle tasolle, jos meri ei olisi noin "pehmeä".

31.05.2005 klo 16.10

Niklas Sjöblom

Jaa, en osaa sanoa miksi et ole onnistunut pitemmillä valotusajoilla. Tarkistin vielä EXIF-tiedoista, että valotusaika todellakin oli 60 sekuntia. Aukko oli pienin mahdollinen mihin kamerani suostui tuossa tilanteessa, eli F-arvo oli 7,3. Kameran valoherkkyys oli myös säädetty pienimmälle mahdolliselle, eli ISO 50 vastaavuudelle. Lisäksi käytin kamerani automaattista kohinanpoistotoimintoa, joka toimi tässä kuvassa huomattavasti paremmin kuin seuraavassa kuvassa, jossa minuutin valotusaika vaikuttaa olleen jopa liian lyhyt. Tämä kuva tallennettiin RAW-muotoon, jonka jälkeen sitä on tummennettu sekä säädetty kontrasti- ja värisävyjä kohdalleen. Huomaa vielä, että kuvaustilanteessa oli jo melko pimeää. Suomessa on yhtä pimeää ensi kerran luultavasti joskus elokuussa.

31.05.2005 klo 18.30

Jape

Kiitoksia vastauksesta. Minullakin oli herkkyys 50, jotta kohinaa ei pääsisi syntymään, mutta luulen vian olleen siinä, että oli kuitenkin liian valoisaa: mikäli oikein ymmärsin, tämä kuva on siis otettu lähes tai täysin pilkkopimeällä, jolloin näin pitkä valotusaika antaa vaikutelman iltaruskosta vasta juuri auringonlaskun jälkeen (?). Vielä kiitos vastauksesta ja kuvahan on kerrassaan loistava. :)

31.05.2005 klo 22.24

Niklas Sjöblom

Juu, varsinainen iltarusko oli jo ohitse, kun kuva otettiin. Auringonlaskusta oli kulunut yli puoli tuntia ja paljain silmin maisema näytti varsin synkältä ja värittömältä, mutta pitkä valotusaika toi esiin uusia ulottuvuuksia.

01.06.2005 klo 13.40

Kommentoi tätä kuvaa

 



Ei näy kommenttisi yhteydessä.

 


Nimesi toimii linkkinä kotisivullesi.

Haluatko selaimen muistavan tietosi?



Kommentin linkit tulisi merkitä html-koodilla <a href="http://...">linkkiteksti</a>.

Täytä ainakin siniset kentät, kiitos!
 

 

Lähetä kommenttisi vain kerran!

Uusimmat kommentit kaikista kuvista ja molemmista kieliversioista

taivasalla.net